MIES, PIIPPU JA SIVELLIN
retrospektiivinen näyttely Salon taidemuseossa 8.11.2008-25.1.2009
Salon taidemuseo Veturitalli esittelee marraskuussa 2008 avattavassa 10-vuotisjuhlanäyttelyssään läpileikkauksen salolaisen kuvataiteilijan Sakari Mäkipuron (1930-1992) tuotannosta. Näyttely on yhteistyöprojekti Salon teatterin kanssa, joka esittää samanaikaisesti Sakari Mäkipuron elämästä kertovaa uutuusnäytelmää. Salon taidemuseo ja Salon teatteri haluavat näin yhdessä juhlistaa salolaisen kulttuuripersoonan elämäntyötä. Salon taidemuseon näyttelyn yhteydessä ilmestyvä julkaisu on samalla sekä näyttelyluettelo, että Salon teatterin esittämän näytelmän käsiohjelma.
Sakari Mäkipuro oli salolainen taiteilija, joka syntyi Jyväskylässä 15.9.1930. Nuoruutensa hän vietti Oulussa ja opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1956-1960. Saloon hän muutti vuonna 1962, missä hän asui ja työskenteli kuolemaansa saakka. Hän oli vuonna 1968 perustetun - 40-vuotisjuhlavuotta tänä vuonna viettävän - Salon taiteilijaseuran perustajajäsen. Hän toimi myös piirustuksen, maalauksen ja grafiikan opettajana Salon oppikoulussa ja kansanopistossa.
Sakari Mäkipuron pitkää taiteellista uraa leimasivat tyylillisesti ja aiheenmukaisesti jakaantuvat kaudet, jotka varsinkin alkuaikoina usein saivat vaikutteita kulloinkin Suomen taiteessa vallalla olleista taidesuuntauksista. 1960-luvulla hänen työnsä olivat pääosin abstrakteja, perustuen konkretismista ja informalismista saatuihin vaikutteisiin. 1970-luvulta lähtien kuvaustapa muuttui esittävämmäksi sisältäen mm. symbolistisia, kubistisia ja surrelistisia piirteitä. Maisemakuvaus yleistyi Mäkipuron teoksissa 1980-luvulla. Mäkipuro kuvasi varsinkin Lapin ja erityisesti Lemmenjoen maisemia, jotka olivat hänelle tuttuja kullankaivuuharrastuksen kautta.
Sakari Mäkipuro oli mukana elinaikanaan useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Usein nämä näyttelyt, kuten Suomen taiteilijaseuran vuosinäyttelyt, edustivat aikansa taiteen parhaimmistoa. Omia näyttelyitä Mäkipurolla ehti olla 26, joista yksi järjestettiin ulkomailla Innsbrückissa, Itävallassa. Salon taidemuseoon on talletettu huomattava, 51 Sakari Mäkipuron teosta käsittävä kokoelma. Muissa julkisissa kokoelmissa Mäkipuron teoksia on lisäksi Suomen valtion, sekä ulkomailla ruotsalaisen Katrineholmin ja itävaltalaisen Innsbrückin kaupungin kokoelmissa.
TIEDUSTELUT
Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo, p. (02) 778 4892, www.salontaidemuseo.fi.Avoinna ti–pe 10–18, la 11–17, su 11–18. Pääsymaksu 3 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
YLEISÖLUENNOT
-
DI, kullankaivaja Risto Mäkipuro ke 3.12. klo 18.30 Kulta - force majeure
- FT Ulla Vihanta ke 10.12. klo 18.30, Surrealismin synty Suomessa.
- FM, kullankaivajaVesa Luhta Ivalosta su 25.1.08 klo 14.00
Kultakuumeen puremia -taudinkuvan syitä ja seurauksia eli kokemuksia Lapin kullankaivuun kaltevalta pinnalta.
Yleisöopastukset keskiviikkoisin klo 14.00 |
|
MUISTOJEN LEIKKILAATIKKO
-tuokiokuvia taiteilijaelämästä
Köhivä Wartburg pörähtää salolaisen talon pihapiiriin.
Eletään vuotta 1965.
Autosta purkautuu pihalle nuori kuvataiteilija perheineen.
Vaimo on juuri saanut vakituisen kuvataideopettajan paikan,
niinpä lasti levittäytyy nyt tähän, tähän kaupunkiin ja tähän taloon.
Lasti, kolme pientä lasta ja luovuuden ilot ja kiroukset.
Siitä alkaa näytelmä, jossa sukelletaan kuvien sisään, nautitaan arjen ja ystävyyden iloista sekä taistellaan ateljeessa demonien kanssa tyhjän kankaan äärellä.
Kolmekymmentä vuotta, kolme sukupolvea ja aina esiin putkahtaa kysymys:
Miten tehdä taidetta?
Mistä se syntyy? Miten sen tekeminen on mahdollista?
Sakari Mäkipuron elämänkerrallinen näytelmä Salon Teatteriin on syntynyt lukuisten henkilöhaastattelujen sekä taiteilijan kirjoittaman romaanikäsikirjoituksen Kiveen hattu piirros pohjalta. Romaanikäsikirjoitus löytyi taiteilijan papereidensa seasta, kun hänen jäämistöä alettiin kasata ja tutkia tulevaa näyttelyä ja laadittavaa näytelmäkäsikirjoitusta varten.
Käsikirjoitustyön on mahdollistanut Laura Luostarinen, Varsinaissuomen kulttuurirahasto, lukuisa joukko haastateltavia sekä Mäkipuron perhe, joka on mitään säästelemättä avannut ovensa ja mielensä minulle.
Kiitos Sakke loistavista ajatuksista, kuvista ja ihmisistä, joihin olen kauttasi saanut tutustua.
Käsikirjoittaja /ohjaaja
Tarja Saikkonen
Näytelmän Muistojen leikkilaatikko työryhmä:
Ohjaaja Tarja Saikkonen
Lavastaja Satu-Maaria Mäkipuro
Koreografi Maija Hoisko
Muusikko Janne Kuusinen
Puvustaja Sunna Pekkanen (os. Mäkipuro)
Valosuunnittelu Timo A. Aalto
Videokooste Tero Mäkinen

Puzzle, 1974, öljy kankaalle
|